EU:n olemassaolon oikeutus

Eurooppa on yksi maailmanhistorian sotaisimmista alueista. Nykyään eurooppalainen sota kuulostaa lähinnä mielikuvitukselliselta. Miksi?

Tarkoitukseni on tällä lyhyellä kirjoituksella tuoda esiin yksi näkökulma, joka tuntuu usein jäävän varjoon nykyisessä EU-keskustelussa. Nimittäin se, miksi unioni on ylipäätään olemassa ja miksi sen tulisi olla olemassa jatkossakin: rauhan vuoksi.

Euroopan integraatio sai alkunsa maailmansotien jälkeisestä tilanteesta, jossa kaikkein kriittisin kysymys oli taata Euroopan sisäinen rauhan tila. Talousintegraatiota siis motivoi rauhanaate, joka nähtiin luonnollisesti tärkeäksi asiaksi kahden maailmansodan rampauttamassa maanosassa. EU sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2012, koska se on onnistunut tässä keskeisessä tehtävässään.[1]

Euroopan unionissa on laaja kirjo erilaisia pieniä ja suuria ongelmia, jotka tulisi ratkaista. Tässä kirjoituksessa en ota kantaa siihen, mikä EU:n talouspolitiikan suunnan pitäisi olla, tekeekö EU tarpeeksi ihmisoikeuksien, ilmaston tai kehitysmaiden hyväksi, miten lähidemokratiaa voisi lisätä unionissa, pitäisikö Suomen erota eurosta, tai pitäisikö sisämarkkinoiden sallia käyrät kurkut. Kaikki nämä asiat ovat loogisesti alisteisia rauhan kysymykselle: kukaan ei yrittäisi ratkaista näitä pulmia, jos sodan uhka olisi olemassa.[2]

Unionin ehkäpä vaikeimmiksi kysymyksiksi voidaan nostaa talousongelmat sekä vaje lähidemokratiassa. Vaikken käsittele näitä syvällisemmin, pari asiaa tulee mieleen, kun näitä laajoja ongelmia katsoo vielä laajemmasta näkökulmasta: rauhan säilyttämisen kannalta.

Euroopan unionin demokratiavajeessa asetelma vaikuttaa hieman erilaiselta verrattuna niihin, joita historiassa ja yhteiskuntafilosofiassa on yleensä tavattu. EU-valtioiden nykytilanteessa ei nimittäin näytä olevan pelkoa luisumisesta kansanvallasta diktatuuriin. Vaikka yksittäiset jäsenvaltiot saattavat yhä rajoittaa kansalaistensa vapauksia ja oikeuksia, laajoja rajoituksia on poliittisesti vaikea toteuttaa unionin sisällä. Vaikka tilanne ei ole vain unionin ansiota, vaan liittyy myös laajempaan demokratiakehitykseen, EU:n olemassaolo vaikuttaisi osaltaan ehkäisevän jäsenmaidensa sisäisiä demokratiaongelmia ja lisäävän näin maanosan vakautta.

Mikäli EU:ta ei olisi olemassa, ja sen sisämarkkinoista sekä työvoiman vapaasta liikkuvuudesta siirryttäisiin takaisin protektionistisempaan valtiokohtaiseen talouspolitiikkaan, vaikutukset saattaisivat näkyä myös valtioiden sotilaallisissa strategioissa pitkällä aikavälillä, tai ehkä nopeastikin. Taloudellisten etujen turvaaminen kun heijastuu usein – ellei aina – puolustus- ja ulkopolitiikkaan. Mitä yhtenäisemmät ovat naapurivaltioiden taloudelliset intressit, sitä pienempi on sotilaallisen selkkauksen uhka niiden kesken. Siitäkin huolimatta, että niin monet aiemmat sodat ovat liittyneet juuri talousintresseihin, ne, jotka toivovat EU:n hajoamista, esittävät harvoin ratkaisua tähän ongelmaan. EU pyrkii myös tietoisesti rakentamaan maanosan omaa identiteettiä vastapainoksi nationalismille, siis rajoittamaan tuhoisaksi tiedettyä äärikansallismielisyyttä.

Yleinen ajattelu lienee, että alue tarvitsee tietynlaisen vallan tasapainon säilyttääkseen rauhantilan. Jos unioni hajoaisi, kukaan ei tiedä, kuka täyttäisi syntyvän valtatyhjiön ja miten tämä tapahtuisi. Tällainen tilanne ei voisi kuitenkaan olla aiheuttamatta uusia jännitteitä Euroopan sisällä. EU näyttää olevan varsin mallikas ratkaisu ongelmaan. Vaikka unionin sisällä valtataistelu onkin jatkuvaa, se on rauhanomaista ja perustuu demokratiaan, eikä esimerkiksi valtioiden väliseen sotilaalliseen uhkaan. Lisäksi, maailman suurimpana talousalueena EU saattaa olla tasapainottava tekijä maailmanlaajuisissa valtasuhteisissa.

Se, että Euroopassa ei ole ollut suurta sodan uhkaa pitkiin aikoihin ei tarkoita, että EU olisi tarpeeton. Päinvastoin, pitkä rauhanaika todistaa EU:n tarpeellisuudesta kaikkein kriittisimmässä poliittisessa kysymyksessä: siinä, miten voimme elää pysyvässä rauhan tilassa. Tavoite on historiallisesti katsottuna äärimmäisen haastava. Kysymys rauhan ylläpidosta, joka oli kriittinen kysymys Euroopan integraation alkuaikoina, on kriittinen myös nyt, ja aina.

---

[1] Jugoslavian hajoamissodat olivat kaikessa kauheudessaan osoitus silloisen Euroopan Yhteisön kykenemättömyydestä toimimaan kriisitilanteessa. On kuitenkin muistettava, että vaikka sota-alue sijaitsee Euroopassa, se ei ollut osa EY:ä. Serbian sodan voidaankin katsoa toimivan enemmänkin argumenttina EU:n puolesta kuin sitä vastaan: mitä enemmän integraatio laajenee, ja mitä pidemmälle sitä kehitetään, sitä enemmän unionilla on valtaa ja kykyä ohjata eurooppalaisia valtioita kohti rauhanomaista politiikkaa ja demokratiaa. Lisäksi, EU-maaksi tultuaan valtion poliittisissa intresseissä ei ole sotia naapureitaan vastaan. Unionin kyky estää tai lopettaa jäsenmaansa sisällissota on vielä testaamatta, mutta jotain EU:n toimivuudesta osoittanee sekin, ettei tällaiseen tilanteeseen ole vielä jouduttu unionin aikana.

[2] Ilmastonmuutoksen pysäyttämistä voidaan pitää globaalisti vielä tärkeämpänä asiana kuin sodanuhan ehkäisyä, mutta tällainen uhka todennäköisesti lopettaisi nykyisetkin ponnistelut ilmastovelvoitteiden täyttämiseksi. Rauhantila on siis olennainen edellytys myös ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.